Saippuakokeilusta kansainväliseksi luomukosmetiikkasarjaksi

 

Flow kosmetiikka sai alkunsa perustaja Riitta Jänkälän omasta kosmetiikkakokeilusta kotikeittiössä. Harrastus muuttui pian työksi ja kasvoi lähes koko perheen työllistäväksi bisnekseksi. Tänä päivänä valikoimassa on jo yli 100 Riihimäen tehtaalla käsin valmistuvaa ihon- ja hiustenhoito sekä meikkituotetta, joita myydään Suomen lisäksi useassa eri maassa.

 

Vuodesta 2004 toiminut Flow Cosmetics on yksi kotimaisten luonnonkosmetiikkasarjojen pioneereista. Riihimäellä käsityönä valmistettavat tuotteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa laatutietoisten kuluttajien parissa, sillä niiden takana on vankka kosmetiikkaosaaminen, puhtaat ja laadukkaat suurimmaksi osaksi luomulaatuiset raaka-aineet ja aito rakkaus luontoa kohtaan.

Kaikki alkoi saippuapalasta… 

Flow Kosmetiikan perustaja Riitta Jänkälä oli 1990-luvulla kiireinen uraäiti, joka huolehti perheestä ja pyöritti samalla siskonsa kanssa yhteistä kampaamoa Vantaalla ja myöhemmin Hyvinkäällä. Etelä-Suomen ripeä elämänrytmi vei pohjoisessa varttuneen Riitan mukanaan kampaamo- ja kauneudenhoitobisneksen kasvaessa. Kaipuu lähemmäs luontoa tuntui kuitenkin koko ajan taustalla ja vuosituhannen vaihteessa Riitta alkoi tulla yhä tietoisemmaksi työssään kohtaamastaan päivittäisestä kemikaalilastista.

 

”Työssäni jatkuvasti käsittelemieni kemikalien katkut ja kauneudenhoitotuotteiden synteettiset hajut alkoivat tuntua vastenmielisiltä. Kunnon herätys tapahtui 2000-luvun alkupuolella ollessani kuopukseni kanssa osa-aikaisesti kotona. ”Aromaterapiaopinnot olivat johdattaneet minut perehtymään yrttien ja kasvien parantaviin vaikutuksiin sekä tutustumaan lähemmin tuolloin Suomessa heikosti saatavilla olevaan luonnonkosmetiikkaan. En halunnut lasteni joutuvan enää kosketuksiin turhien kemikaalien kanssa, joten päätin kokeilla itse kotikeittiössä laventelisaippuan valmistamista.”

 

Saippuakokeilu oli menestys, jonka myötä Riitta ryhtyi työn ohella kehittelemään muitakin ihon- ja hiustenhoitotuotteita aluksi tutuille sekä käsityömarkkinoilla myytäväksi. Noihin aikoihin maailmalla syntyi pieniä artesaanikosmetiikkaan erikoistuneita yrityksiä ja ajatus itsensä elättämisestä luomukosmetiikkaa valmistamalla alkoi houkutella. Lopullinen päätös kampaamoyrittäjyydestä luopumisesta syntyi v. 2004, jolloin Riitta perusti toiminimen saippua bisnekselle. Muutama vuosi myöhemmin mukaan tuli tytär Suvi ja pikkuhiljaa myös muu lähiperhe on päätynyt tavalla tai toisella osaksi Flown toimintaa.

 

Äiti ja tytär työparina

Riitta on innovaattori, joka edelleen formuloi kaikki tuotteet osaamiseen ja kokemukseensa luottaen, mutta ennen kaikkea vahvan intuition johdattamana. Flown markkinoinnista ja myynnistä vuodesta 2009 asti vastannut Suvi on se joka varmistelee ja välillä jopa toppuuttelee äitiään etenemästä liian vauhdikkaasti.

 

”Minä olen järki, äiti on tunteet! Äiti luottaa vaistoonsa ja etenee tehokkaasti nopeassa temmossa. Hän tietää usein heti mitä haluaa ja miksi, minä olen meistä se harkitsevampi hinkkaaja. Kitkaa ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt, täydennämme ja tasapainotamme toisiamme. On mahtavaa saada tehdä töitä oman perheen parissa, työ ei tunnu työltä, vaan tämä on meille elämäntapa. Usein mökkilaiturillakin visioidaan tulevaa ja suunnitellaan yhdessä uusia tuotteita.”

 

Yrittäjän arki

Vuonna 2014 yritys oli uudenlaisen haasteen edessä. Kysynnän kasvaessa vanhat tuotantotilat Hyvinkäällä kävivät ahtaaksi, jolloin Riitta ja Suvi joutuivat vaikean valinnan eteen. Oli joko muutettava isompiin tiloihin ja investoitava tehokkaampiin laitteisiin, tai siirryttävä käyttämään tuotteiden valmistuksessa alihankkijaa, niin kuin moni kosmetiikkayritys tekee.

 

”Flow-tuotteiden valmistus siirrettiin hetkeksi alihankkijalle – se oli urani pahin virhe! Asiakkaat huomasivat eron koostumuksissa ja laadussa ja aloimme saada tuotteista ensimmäistä kertaa negatiivista palautetta. Onneksi tajusimme vetää käsijarrusta ajoissa. Ymmärsin, että tehokkuus ja tuottavuus eivät ole tärkeintä, ja että vuosien mittaan kertynyt ammattitaitomme oli suurin voimavaramme. Meidän juttu on valmistaa tuotteet alusta loppuun itse. Käsillä tekeminen kiteytyi tuolloin Flown ydinajatukseksi ja nimenomaan se on kantanut meidät tähän pisteeseen missä nyt ollaan.”

 

Uusia tuotteita ja arkistojen aarteita

Riitta on aina kelpuuttanut tuotteisiinsa mukaan ainoastaan niin puhtaita ja luonnollisia raaka-aineita, että niitä voisi vaikka syödä. Edelleen tuotteiden pääraaka-aineista löytyy mm. eri marjojen siemenöljyjä, kukkauutteita, kookosrasvaa, suolaa, sokeria ja omenaviinietikkaa.

Kesällä 2018 Flow lanseerasi ensimmäisen kotimaisen täysin luonnollisen Korento-meikkisarjan. Uusimpina Riitan kehitteleminä innovaatioina ovat kivi- ja aromaterapiaan pohjautuvat tuotteet.

 

”Kehon ja mielen kokonaisuutena huomioiva hyvinvointi on aina ollut tärkeä osa elämääni ja samalla myös Flow-kosmetiikan ideologiaa. Olen jo hyvin nuoresta saakka ollut kiinnostunut joogasta ja meditaatiosta sekä mm. kehon energiakeskusten, eli chakrojen, aromaterapian ja erilaisten kivien hyödyntämisestä osana tasapainoista elämäntapaa. Haaveilin pitkään voivani jonain päivänä yhdistää nämä hyvää tekevät intohimoni kosmetiikan valmistamiseen. Olen käyttänyt eteerisiä öljyjä tuotteissa alusta asti ja pari vuotta sitten sain kimmokkeen tuoda kiviterapia ja chakrat mukaan Flow-tuoteperheeseen. Suvi innostui asiasta ja rohkaisi kehittämään tuotteita eteenpäin.”

 

Vaikka henkisten elementtien yhdistäminen kauneudenhoitoon onkin tällä hetkellä varsin trendikästä, Riitta ja Suvi eivät juurikaan ole trendiraportteja seuranneet. Matkan varrella on tehty erilaisia tuotekokeiluja, joista osa on menestynyt heti, osa odottanut oikeaa hetkeä.

 

”Äidin intuitiolla ja rohkeilla kokeiluilla ollaan aina edetty. Kuuntelemme myös paljon Flow-jälleenmyyjien ja kuluttajien palautteita, mutta trendien perässä ei ole ollut tarvetta juosta. Toki noteeraamme mediassa paljon huomiota saavat, toimivat raaka-aineet. Esimerkiksi olisi hulluutta olla hyödyntämättä tuotteissa hyaluronihappoa, jonka kosteudensitomiskyky on tutkitusti huippuluokkaa ja kuluttajat ovat jo mediahuomion myötä tietoisia sen tehokkuudesta.

 

Välillä on käynyt niinkin, että Flow on ollut edellä aikaansa. Tästä hyvänä esimerkkinä kukkaisvedet, joita Flown valikoimassa oli 2010-luvun alussa jopa viisi erilaista. Ainoastaan ruusuvesi liikkui, joten muiden valmistamisesta päätettiin luopua. Pari vuotta sitten kukkaisvesien suosio alkoi kasvaa hurjasti, joten valikoimaan ruusun rinnalle palasivat kamomilla- ja laventelivesi. Kiinnostus vedettömyyden ansiosta hyvin säilyviä ja helposti mukana kuljetettavia palatuotteita kohtaan on tällä hetkellä kovassa nousussa. Tästä syystä vartalovoidepala, joka on Flow-arkistojen aarre vuosien takaa, on nostettu takaisin valikoimaan.

Uusi ilme

15-vuotisen taipaleensa kunniaksi Flow Cosmeticsin ilme on uudistunut ja tuotevalikoima selkeytynyt.

 

”Vaikka tuotteen sisältö onkin aina ykkössijalla, on myös tärkeää, että pakkausten ulkoasu on kiinnostava, jolloin tuotteet saavat ansaitsemansa huomion. Nyt tuntui, että on aika uudistaa brändin ilme ja samalla miettiä jokaisen tuotteen paikka valikoimassa. Olemme käyneet huolella läpi mitä valikoimaan tarvitaan lisää ja mistä on tullut aika luopua. Samalla kun kiteytimme tuotevalikoiman, halusimme yhtenäistää brändin ulkoasun ja tuoda Flown esiin suomalaisena, kansainvälisen tason luonnonkosmetiikkasarjana.”

 

Lupaus ja missio

Suomessa on maailman puhtain luonto ja sen antimet aivan käsiemme ulottuvilla. Puhtaat ja aidosti luonnolliset raaka-aineet ovat meille tärkeitä, siksi kaikki tuotteidemme ainesosat valitaan huolella.

 

  • Tuotantomme noudattaa sertifioidun luonnonkosmetiikan kriteerejä.
  • Käytämme valmistuksessa luomusertifioituja raaka-aineita sekä pohjoisen puhtaassa luonnossa villinä kasvaneita kasveja.
  • Luomuviljeltyjen tai villinä kasvaneiden raaka-aineiden pitoisuus on tuotteissamme erityisen korkea ja se on selkeästi näkyvissä pakkauksissa.
  • Tuotteemme lähtevät asiakkaalle aina tuoreena, sillä ne valmistetaan käsin pienissä erissä.
  • Käytämme pakkausmateriaaleina pääosin helposti kierrätettävää kartonkia ja lasia.

 

 

”Olen todella onnellinen ja ylpeä, että olen saanut kasvatettua Flowsta kotitaloni autotalliin varastoidusta harrastusprojektista yhden Suomen tunnetuimmista luonnonkosmetiikkasarjoista. Ovet maailmalle ovat jo auki, nyt tuntuu, että vain taivas on rajana. Parasta tässä työssä on, kun saa toteuttaa sellaista, joka on omaa sydäntä lähellä ja itselle tärkeää. Rinnallani kotimaista luonnonkosmetiikkaosaamista eteenpäin viemässä on rakas perheeni sekä osaava ja intohimoinen Flow-tiimimme. Aiomme jatkossakin valmistaa tuotteet itse käsityönä laadukkaista raaka-aineista vahvaan luonnonkosmetiikkaosaamiseemme, ammattitaitoomme ja intuitioon luottaen.”